Close

Sähköautot.

Tutustu suosittuihin sähköautoihin ja sähköauton käyttöön.

Mikä on täyssähköauto?

Täyssähköautossa on nimensä mukaisesti vain sähkömoottori, tai nelivetoisissa Hyundai IONIQ-malleissa kaksi. Moottori saa virran korkeajänniteakusta, jota ladataan ulkoisesta virtalähteestä. Hybridin tavoin myös täyssähköauton akusto latautuu ajon aikana, kun jarrutusenergiaa otetaan talteen. Pääosa virrasta ladataan kuitenkin käyttämällä sähköauton lataamiseen tarkoitettua latausasemaa, tai tilapäiskäyttöön tarkoitetulla laturilla tavallisesta sukopistorasiasta.

 

Julkisia latausasemia on kaupunkialueilla jo tiheästi. Täyssähköautoa voi ladata myös pika- ja suurteholatausasemilla, joita on kaupunkialueiden lisäksi isojen väylien varrella. Latausverkosto on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja jatkaa edelleen kasvuaan. Lue tarkemmin sähköauton lataamisesta kokoamastamme oppaasta.

Hyundain nykymallistossa täyssähköautoja ovat täysin uusi KONA Electric, IONIQ 5, IONIQ 6 sekä kaikkien aikojen tehokkain Hyundai N -malli, IONIQ 5 N. Lisäksi käytettyjen sähköautojen markkinoilta löytyy suosittu IONIQ Electric, jota tuotettiin kahtena eri malliversiona vuosina 2016-2022 sekä ensimmäisen sukupolven Kona Electric.

Täyssähköautoista käytetään yleisesti myös BEV-lyhennettä, jolla viitataan nimenomaan akkusähköautoihin (Battery Electric Vehicle). Myös vetypolttokennoautot ovat sähköautoja, mutta suuren akun sijaan sähkö tuotetaan vetyauton moottorille polttokennolla.

Hyundai myöntää sähköautoihinsa viiden (5) vuoden takuun ilman kilometrirajaa. Korkeajänniteakuston osalta takuu on 8 vuotta tai 160 000 kilometriä, sen mukaan kumpi täyttyy ensin.

Hyundain täyssähköauton voit hankkia myös riskittömällä Hyundai Go! -yksityisleasingillä. Kattava huoltoleasing on erityisen kilpailukykyisesti hinnoiteltu. Esimerkiksi Hyundai IONIQ 6:n kiinteähintainen yksityisleasing maksaa alkaen 495 €/kk. Tutustu yksityisleasingiin tarkemmin.

Tutustu myös Hyundain vetysähköautoihin

KONA Electric

Vuoden Auto Suomessa 2024 -voittaja. Tutustu tarkemmin KONA Electric -täyssähköautoon.

KONA Electric

IONIQ 5

Katso teknisesti huippuedistyksellisen IONIQ 5 -sähköauton ominaisuudet.

IONIQ 5

IONIQ 6

Hyundai IONIQ 6 hurmaa virtaviivaisella muotoilullaan ja 800 voltin latausjärjestelmällä.

IONIQ 6
IONIQ 5 N

Mikä muuttuu?

Miten autoilijan arki muuttuu vaihtamalla sähköautoon?

Sähköauto on taloudellinen ajaa – sähkö on bensiiniin ja dieseliin verrattuna erittäin edullista. Sähköauto reagoi kaasupolkimen liikkeisiin viiveettömästi riippumatta siitä, onko poljin matkalla alas vai ylös – auto kiihtyy nopeasti ja tasaisesti, ja vauhdin hidastaminen onnistuu usein vain nostamalla kaasujalkaa. Taloudellisuuteen voi itse vaikuttaa esimerkiksi ajotilan tai energian talteenoton voimakkuuden valinnalla.

Täyssähköauton CO2-päästöarvo on 0 g/km. Se tarkoittaa käytännössä sitä, ettei ajonaikaisia hiilidioksidipäästöjä synny. Sähköautosta ei tule lainkaan pakokaasua. Tästä on hyötyä erityisesti kaupunkialueilla, joissa on paljon liikennettä ja jalankulkijoita samoilla kaduilla korkeiden talojen väleissä.

Huoltoasemalla käynnit vähenevät, kun tankkaaminen jää pois. Tankkaamisen tilalle tuleva lataaminen saattaa aluksi tuntua hankalalta, mutta siihen tottuu nopeasti. Helpointa on, jos auton lataaminen onnistuu kotona – silloin latauskaapelin voi laittaa kiinni kun ajaa pihaan, ja auto hoitaa latauksen sillä aikaa, kun itse touhuaa ihan muita asioita tai vaikka nukkuu.

Julkisilla pysäköintialueilla silmä oppii nopeasti löytämään latauspaikkoja, kun sellaista haluaa hyödyntää. Jos päivittäiset ajot eivät ole useita satoja kilometrejä, autoa ei välttämättä tarvitse ladata kuin 2–3 kertaa viikossa.

Isohko muutos sähköautoon siirryttyä on se, että täytyy ennakoida erityisesti pitkät ajomatkat. Reissuun on hyvä lähteä täydellä akulla, ja katsoa etukäteen missä matkan varrella on mahdollisuus pikalataukseen. Pitkillä matkoilla on syytä joka tapauksessa pitää taukoja, joten lataamisen voi suunnitella niin, että voi syödä tai ainakin juoda kahvit ja jaloitella sillä aikaa, kun auto latautuu. Reitin suunnitteluun voi saada apua erilaisista palveluista, joista esimerkkinä A Better Routeplanner antaa vinkkejä latauspaikkojen suunnitteluun.

Sähköauton seisontalämmityksen voi ajastaa auton ollessa latauksessa, ja auton voi laittaa lämpenemään – tai jäähtymään – älypuhelimen Bluelink-sovelluksella silloinkin, kun auto ei ole latauksessa. Hyundain täyssähköautoissa on integroitu lämmitin, eli tarvetta erillisten lämmittimien asennukselle ei ole.

Katso myös kattava opas sähköauton latauksesta.

Parhaana palkittu

Vuoden Auto Suomessa 2024: KONA Electric

Täysin uusi Hyundai KONA voitti joulukuussa 2023 arvostetun Vuoden Auto Suomessa 2024 -kilpailun. KONA selviytyi voittajaksi 32 uutuusmallin joukosta äänestyksessä, jossa 57 autoalan journalistia antoi äänensä.

Tuomariston jäsenet arvioivat voittajaa muun muassa seuraavasti:
”Valttina monipuoliset voimalinjat.”
”Erittäin hyvä hinta-ominaisuus-suhde.”
”Oivalliset sähköauto-ominaisuudet ja tilaakin edeltäjää enemmän.”

Tutustu Hyundai KONA Electriciin

Ominaisuudet

Sähköauton tärkeimmät ominaisuudet

Täyssähköauton suurin eroavaisuus perinteisempään polttomoottoriautoon on ajoakku, josta auton sähkömoottori saa virtansa. Ajettavuudeltaan sähköauto tarjoaa ripeää kiihtyvyyttä ja vaivattomuutta voimakkaan regeneratiivisen jarrutuksen ansiosta.

Korkeajänniteakku Sähkömoottori

Korkeajänniteakku

Sähköautojen korkeajänniteakkujen kapasiteetit ovat kasvaneet viime vuosina nopeasti teknologian kehittyessä ja energiatiheyden parantuessa. Hyundain ensimmäisessä massatuotantoon päässeessä sähköautossa IONIQ Electricissä ajoakun kapasiteetti oli 28 kWh. Nykymalliston IONIQ 5 ja IONIQ 6 -sähköautoissa ajoakun kapasiteetti on jo puolestaan 77,4 kWh. Suuren ajoakun ja pienen ilmanvastuskertoimen ansiosta IONIQ 6:n yhdistetty WLTP-toimintamatka on parhaimmillaan 614 kilometriä.

Sähkömoottori

Sähköauton korkeajänniteakun energia viedään pyörille sähkömoottorin välityksellä. Polttomoottoriin verrattuna sähkömoottori on varsin pienikokoinen, mikä on mahdollistanut IONIQ 5 ja IONIQ 6 -malleissa erillisen tavaratilan suunnittelemisen myös etukonepellin alle. Hyundai KONA Electricissä sähkömoottori on sijoitettu etuakselille, IONIQ 5 ja IONIQ 6 -malleissa taka-akselille, lukuun ottamatta nelivetoisia malliversioita, joissa on kaksi sähkömoottoria, yksi molemmilla akseleilla.

Sähkömoottori on itsessään käytännössä huoltovapaa, polttomoottorin vaatimia öljynvaihtoja ei tarvita. Sähkömoottorin yksi suurimmista valttikorteista on välitön vääntömomentti, joka on käytettävissä heti pysähdyksistä liikkeelle lähdettäessä.

Katso myös kattava opas sähköauton latauksesta.

Jos lataaminen kotona on mahdollista, autoa voi ladata vaikka aina, kun on kotona – samalla ajatuksella, kuin laittaisi puhelimen lataukseen. Tai autoa voi ladata aina kun pysäköi paikassa, jossa on julkinen latauspiste. Akkua ei tarvitse ladata joka kerta täyteen, joten auton voi laittaa lataukseen esimerkiksi kaupassa käynnin ajaksi.

Toimintamatkaan yhdellä latauksella tai täydellä akulla ei ole yhtä vastausta. Autonvalmistajat ilmoittavat WLTP-mittaustavalla mitatun toimintamatkan täydellä akulla. Ilmoitetun toimintamatkan voi suotuisissa olosuhteissa ylittää, ja vastaavasti epäsuotuisissa olosuhteissa, kuten kovalla pakkasella tai loskaisella kelillä, se alittuu. Kuumalla ilmalla puolestaan ilmastointi kuluttaa sähköä. Kulutukseen vaikuttaa paljon myös ajonopeus; moottoritienopeudet vievät huomattavasti enemmän virtaa kuin kaupungilla ajaminen, kun ilmanvastuksen merkitys kasvaa.

Matala lämpötila tai korkea ajonopeus vaikuttavat sähköauton kulutukseen. Talvikäytössä sähköauton toimintamatka voi jäädä huomattavasti keskimääräisiä olosuhteita al-haisemmaksi ja haastavammissa olosuhteissa on hyvä varautua noin puoleen WLTP-toimintamatkasta. Mikäli autolla ajetaan suurilla ajonopeuksilla, vedetään perävaunua tai sillä ajetaan talviolosuhteissa lyhyitä ajomatkoja, sen kulutus voi olla jopa moninkertainen ilmoitettuun verrattuna.

Lue enemmän sähköauton lataamisesta kokoamastamme oppaasta.

Sähköautolla ajaminen ei vaadi erityistaitoja tai sähköinsinöörin tutkintoa, vaan tuiki tavallinen B-ajokortti riittää. Sähköautolla ajaminen vastaa automaattivaihteista autoa. Tavanomaiseen automaattivaihteiseen polttomoottoriautoon verrattuna eroa on äänettömyydessä ja siinä, että kiihdyttäessä moottorin kierrokset eivät käy välillä alempana, vaan nousevat tasaisesti, koska vaihteiden vaihtumista ei tapahdu. Kiihtyminen on myös nopeampaa, sillä maksimivääntö on koko ajan käytettävissä eikä auto joudu etsimään sopivaa vaihdetta – sähkömoottori kun ei vaihteistoa tarvitse.

Hyundain sähköautomalleissa vaihteenvalitsimina on painonapit tai vaihteet valitaan ohjauspyörän oikealla puolella olevasta vaihteenvalitsimesta. Autoissa ei ole portaittaista vaihteistoa, vaan täyssähköautoissa on yksinopeuksinen alennusvaihde. Kun kaasupoljinta painaa enemmän, moottori pyörii nopeammin. Yksinkertaistettuna asiaa voi verrata vaihteettomaan polkupyörään: mitä nopeammin polkimet pyörivät, sitä kovempi vauhti.

Auton mekaaniset jarrut ovat sähköautoissa energian talteenoton vuoksi tavanomaista vähäisemmässä käytössä, jolloin on suositeltavaa huolehtia niiden kunnosta ja säännöllisestä käytöstä. Automallikohtaiset tiedot ja ohjeet tulee selvittää myyjältä sekä auton käyttöohjekirjasta.

Sähköauton lataamiseen käytetään siihen tarkoitukseen tehtyjä latauslaitteita ja kaapeleita. Uuden auton mukana toimitetaan aina jokin latauskaapeli, esimerkiksi sellainen, jolla voi ladata tavallisesta sukopistorasiasta, joita on kotonakin. Sukopistorasiasta lataaminen on tarkoitettu tilapäiseen lataamiseen.

Jatkuvaan käyttöön suositellaan joko kotilatausasemaa tai julkisia latausasemia. Ennen kotilatauslaitteen asennusta suoritetaan lataustapakartoitus. Kotilatauslaitteen asennuksen hoitaa aina sähköalan ammattilainen. Type2-latausasemilla tarvitsee yleensä olla oma latauskaapeli, jonka toinen pää kiinnitetään autoon ja toinen latauslaitteeseen.

Pika- ja suurteholatausasemilla käytetään latauslaitteessa kiinteästi olevaa latauskaapelia.

Auton lataamiseen käytettävät kaapelit ovat tavallista sähköjohtoa paksumpia, ja niissä on autoon sopiva pistoke. Käytännössä latauskaapelin kiinnittäminen autoon on kuitenkin yhtä helppoa tai vaikeaa, kuin esimerkiksi lohkolämmittimen johdon kiinnittäminen.

Kotona lataaminen maksaa saman verran, kuin muukin sähkönkulutus. Jos käytössä on yösähkö, voi lataamisen ajastaa edullisempaan aikaan. Julkisten latausasemien hinnat vaihtelevat; jokainen palveluntarjoaja hinnoittelee sähkön itsenäisesti. Jotkut kauppakeskukset tai muut toimijat tarjoavat veloituksettomia latausasemia asiakkailleen.

Latauspalveluja tuottavat mm. ABC-Lataus, VirtaFortum ja K-lataus, joilla kaikilla on maksutapana sekä RFID-tunniste että sovellus. Palveluntarjoajat kertovat sivuillaan ja sovelluksissaan omat latauspaikkansa ja latauksen hinnan. Sähköautoilijat ry:n latauskartta-palveluun on kerätty latauspaikkoja palveluntarjoajasta riippumatta.

Sähköautolla ajamisen on laskettu maksavan keskimäärin 2 € / 100 km.*

*Luvut pohjautuvat Suomen Ilmastopaneelin autolaskurin taustaoletuksiin, polttoaineen hintoihin ja keskikokoisten esimerkkiautojen kulutuksiin eri polttoaineilla, päiväys 13.12.2019. Ajamisen hinta pitää sisällään vain polttoaineen ja sähkön kustannuksen. CO2-elinkaaripäästöt on laskettu keskikokoisella autolla, jolla ajetaan vuosittan 14 000 km ja jota pidetään 12 vuotta. Lähde: Traficom.

Toteutuva latausteho ja -aika voivat vaihdella automallille ilmoitetusta ohjearvosta, sillä ne riippuvat käytetystä latauspisteestä ja samaan aikaan ladattavien autojen määrästä, ulkolämpötilasta, auton käytöstä, akun varauksesta ja lämpötilasta sekä peräkkäisten (pika)latausten tiheydestä. Suurin hetkellisesti saavutettava latausteho voi poiketa selvästi keskimääräisestä lataustehosta. Latausteho voi olla akun lämpötilan takia merkittävästi tavanomaista matalampi esimerkiksi Suomen talviolosuhteissa tai lämpimänä kesäpäivänä. Auton energiankulutus kasvaa, mikäli akun lämpötilaa joudutaan nostamaan tai laskemaan lataukseen soveltuvalle tasolle. Kotilatauksessa saavutettava latausteho voi jäädä auton korkeinta lataustehoa matalammaksi esimerkiksi latausaseman tai kiinteistön sähköliittymän rajoitteiden vuoksi.

Uutena myytävissä sähköautoissa on sama kattava takuu kuin muissakin Hyundain henkilöautoissa ja lisäksi laajennettu takuu korkeajänniteakulle. Sähköautojen korkeajänniteakuston takuu on kahdeksan (8) vuotta / 160 000 kilometriä.

Lue lisää Hyundain kattavasta takuusta.

Hyundain älypuhelimella käytettävällä Bluelink-sovelluksella voi kätevästi esimerkiksi ajastaa sähköauton seisontalämmityksenauton ollessa latauksessa, ja auton voi laittaa lämpenemään tai jäähtymään etänä.

Auton järjestelmät voivat mahdollistaa myös muiden kolmannen osapuolen tuottamien ohjelmien tai etäohjausten käytön. Tällöin myyjällä ja valmistajalla voi olla rajallisesti vaikutusmahdollisuuksia niiden toimintaan. Kolmansien osapuolien ohjelmat voivat myös haitata auton toimintaa ja lisätä auton 12 voltin akun kulutusta. Auton etäohjaukset toimivat tyypillisesti mobiiliverkkoyhteyden yli, jolloin sijainti ja verkon kuuluvuus tai verkon muutokset voivat rajoittaa järjestelmien toimintaa.

Edut

Sähköauton tärkeimmät edut

Moni täyssähköautolla ajava pitää suurimpana yksittäisenä etuna sähköauton pieniä käyttökuluja. Sähköauton energiakustannukset ovat pienet, minkä lisäksi huoltokustannukset ovat vastaavaa polttomoottoriautoa matalammat. 

Edullinen ajaa

Jos esimerkkinä käytetään Hyundai KONA Electric -sähköautoa (vm. -22), joka vie yhdistetyssä WLTP-ajosyklissä 14,7 kWh/100 km sähköä, ajon kustannukset sadalla kilometrillä ovat noin kolme euroa (sähkönhinta, verot ja siirto yhteensä 0,2 € / kWh). Käyttökustannukset riippuvat kuitenkin aina käytetyn energian hinnasta ja auton energiankulutuksesta. Sähkönkulutus on riippuvainen monista tekijöistä, kuten lämpötilasta, ajonopeudesta ja kuljettajan ajotavasta. Viikon ja vuorokauden edullisimpiin tunteihin sähköauton lataamisen ajastamalla energiakustannukset voivat olla hyvinkin pienet. Samoin, jos käytettävissä on itse tuotettua aurinkoenergiaa, jonka pystyy lataamaan suoraan auton akkuun. 

Pääsääntöisesti sähköauton käyttökustannukset ovat lähes aina vastaavaa polttomoottoriautoa edullisemmat. Vaikka matkaa taittaisi moottoritienopeudella esimerkiksi 22 kWh/100 km keskikulutuksella ja auton lataisi 100 kW:n tehoisella pikalatauspisteellä (ABC-Lataus 0,30€/kWh), käyttökustannukset olisivat 6,60 euroa sadalla kilometrillä. Kirjoitushetken bensiininhintaan (2,1 € / litra) verrattuna sähköauto vastaisi esimerkissä polttomoottoriautoa, joka kuluttaisi 3,14 litraa sadalla kilometrillä.  

Polttomoottoriautoa edullisempi huoltaa

Sähköauto on pääsääntöisesti vastaavaa polttomoottoriautoa edullisempi huoltaa. Siinä missä yksistään polttomoottorissa on satoja liikkuvia osia, sähkömoottorissa niitä on vain muutamia. Määräaikaishuoltojen hintaero selittyy myös esimerkiksi sillä, että sähkömoottoriin ei ole tarvetta vaihtaa öljyjä. Hyundain sähköautomallistossa Kona Electricin (vm. -24 alkaen), IONIQ 5:n ja IONIQ 6:n huoltoväli on 2 vuotta tai 30 000 kilometriä. Ensimmäisen sukupolven Kona Electricin huoltoväli on yksi vuosi tai 15 000 kilometriä. 

Sähköautoissa on käytännössä vain kolmea erilaista nestettä: jäähdytinneste, jarruneste sekä lasinpesuneste. Myös jarrut kuluvat sähköautossa keskimäärin puolet polttomoottoriautoa vähemmän, kiitos regeneratiivisen energiantalteenoton ja varsinaisten jarrujen vähäisemmän käytön. 

Sähköautoilla erityisesti ensimmäisten vuosien huollot ovat merkittävästi polttomoottoriautojen vastaavia huoltoja edullisempia. Huoltohinnat ovat aina tapauskohtaisia, mutta suuruusluokaltaan ensimmäiset vuosihuollot voivat olla jopa noin puolet vastaavaa polttomoottorimallia edullisempia. Hintaero tasoittuu siinä vaiheessa, kun sähköauton jäähdytysneste tulee vaihtoikään. 

Pitkällä aikavälillä esimerkiksi KONA Electric (vm. -22) on 120 000 kilometriin asti määräaikaishuoltojen osalta noin 10–30 prosenttia polttomoottorimalleja edullisempi huollattaa. 

 

Ajettavuudeltaan ylivertainen

Moni sähköautoilija ei vaihtaisi takaisin polttomoottoriautoon, vaikka auton käyttökustannuksissa ei olisi eroa sähköauton eduksi. Sähköautolla ajaminen on vaivatonta ja mukavaa moottorin välittömän väännön ja hiljaisuuden ansiosta.

Myös niin sanottu yhden polkimen ajo korostaa sähköauton vaivatonta kulkua. Ennakoiden ajamalla sähköautolla ei välttämättä ole tarvetta siirtää jalkaa lainkaan jarrupolkimelle.

Hyundain sähköautoissa yhden polkimen ajoa kutsutaan i-Pedal -nimellä. Ominaisuus löytyy IONIQ 5-, IONIQ 6- ja KONA Electric (vm.-24 alkaen) -malleista. Rekuperaation voimakkuutta on mahdollista säätää ajon aikana helposti ohjauspyörän siivekkeistä.

Leasing

Sähköauton leasing

Täyssähköautoille on tarjolle niin yksityisleasingia kuin yritysleasingia. Yksityisleasingin osalta ajantasainen sähköautotarjonta sekä leasinghinnat kannattaa katsoa Hyundai Go! -yksityisleasinginsivulta.

Sähköautot ovat suosittuja myös yritysleasingin ja työsuhdeautoilijoiden keskuudessa. Hyundain sähköautojen yritysleasingistä voit lukea lisää täältä

Sähköauto työsuhdeautona

Täyssähköauto on suosittu vaihtoehto työsuhdeautoksi. Monen yrityksen työsuhdeautopolitiikassa suositaan vähäpäästöisiä sähköautoja, minkä lisäksi auton verotusarvosta saa 170€/kk alennuksen. Päästöttömien autojen verotusarvon alennus on voimassa tällä hetkellä vuosiksi 2021-2025.

Taloudellisuus

Taloudellinen ajaminen sähköautolla

Vaikka sähköauto on polttomoottoriautoon verrattuna taloudellinen melkeinpä ajotavasta riippumatta, omalla ajotyylillä voi vaikuttaa silti huomattavasti sähkönkulutukseen.

Hyundain täyssähköautoissa jarrutusenergian talteenoton, eli rekuperaation, voimakkuutta pystyy säätämään helposti ohjauspyörän siivekkeillä. 

Perinteiseen polttomoottoriautoon verrattuna sähköauton etuna on se, että erityisesti kaupunkipainotteisessa ajossa jopa kymmeniä prosentteja liikkumiseen käytetystä energiasta saadaan kerättyä talteen ajoakkuun. Bensiiniautolla kertaalleen palanutta polttoainetta ei saa takaisin. Sähköauton hyötysuhde onkin merkittävästi polttomoottoriautoa parempi. 

IONIQ 5, IONIQ 6 ja KONA Electric (vm. -24 alkaen) -malleissa niin sanottu yhden polkimen ajo on mahdollista pysähdyksiin asti i-Pedal -toimintoa käyttämällä. Ensimmäisen sukupolven KONA Electricissä pysäytys tapahtuu viimeisillä metreillä joko jarrupolkimella tai pitämällä vasemmanpuolesta ohjauspyörän siivekettä pohjaan painettuna. 

Ennakoivalla ajotyylillä kiihdyttelyjen määrä vähenee, ja auton tehokas rekuperaatio kerää energiaa mahdollisimman paljon talteen ajoakkuun uudelleen käytettäväksi. 

Näin voit pidentää sähköauton akun käyttöikää

Sähköauton suurjänniteakku menettää ajan ja kilometrien myötä kapasiteettiaan. Akun vanheneminen on kuitenkin hidasta, ja Hyundai myöntääkin sähköautoihinsa 8 vuoden / 160 000 kilometrin takuun. 

Akun käyttöikään on mahdollista vaikuttaa myös itse. Lue alta vinkit, miten voit maksimoida sähköauton akun käyttöiän.

1. Älä lataa akkua täyteen

Pisin mahdollinen käyttöikä saavutetaan, jos auton akkua ei lataa jokaisella kerralla 100 prosenttiin asti. Suositeltavaa olisi säätää autosta latausraja 80 prosenttiin. Toinen etu tässä tavassa on se, että myös jarrutusenergian talteenotolle on akussa tilaa toimia ja kerätä energiaa talteen. Suosituksesta huolimatta auton akun voi huoletta ladata myös täyteen silloin, kun tarvetta täydelle lataukselle on.

2. Älä aja akkua tyhjäksi

Litiumioniakku ei tykkää täysin tyhjäksi ajamisesta, vaan suosii mieluummin vajaita lataussyklejä. Jos mahdollista, suosi akun varaustason ylläpitämistä noin 20–80 prosentin välillä.

3. Kesällä

Mikäli mahdollista, pysäköi auto kesällä mieluummin varjoon kuin suoraan auringonpaisteeseen. 

4. Talvella

Talvella kytke Hyundai-sähköautosi talvitila päälle. Tällöin auto lämmittää akkua tarvittaessa, ja pidentää näin akun käyttöikää.

Turvallisuus

Sähköauton turvallisuus 

Kuten kaikissa muissakin Hyundain automalleissa, myös täyssähköautoissa turvallisuus on ollut suunnittelun lähtökohtana. Sähköautot käyvät läpi samat turvallisuus- ja törmäystestit kuin polttomoottoriautotkin. 

Hyundain uuden IONIQ-malliston autot on rakennettu E-GMP -alustarakenteelle, jonka suunnittelussa turvallisuus on huomioitu monin tavoin. Korirakenteet on suunniteltu ottamaan törmäysvoimia mahdollisimman tehokkaasti vastaan. Akun sijoittaminen auton pohjaan madaltaa auton painopistettä ja vähentää ympäripyörimisen riskiä.

Yksi sähköautojen tapauksessa esiin nouseva kysymys on sähkömagneettinen säteily. Sähkömagneettisen säteilyn määrä on sähköauton matkustamossa erittäin matala. Säteilyn määrä on verrattavissa televisioon ja tavanomaiseen valaisimeen.

Ei palavia nesteitä

Polttoaineen puuttumisen myötä mahdollisessa tulipalotilanteessa sähköauto ei yleensä syty leimahtaen. Yleisesti sähköautojen palot tapahtuvat hitaasti, jolloin aikaa jää enemmän poistua tulipalon välittömästä läheisyydestä.

Korkeajänniteturvallisuus

Mahdollisessa kolaritilanteessa auton korkeajännitejärjestelmä on suunniteltu kytkeytymään pois käytöstä millisekunneissa. 

12-voltin akku

Vaikka kolaritilanteessa auton korkeajänniteakusto kytkeytyy pois päältä, auton 12-voltin akku pysyy toiminnassa mahdollistaen esimerkiksi hätävilkkujen käytön.  

Suojattu vedeltä

Täyssähköautoa voi käyttää sateella täysin samalla tavoin kuin polttomoottoriautoakin. Kaikki auton sähkökomponentit on suojattu kosteudelta. Sähköauton voi ajaa autopesuun normaaliin tapaan, ja myös lataaminen on mahdollista sadekelillä. Latausliittimet on suojattu niin, että lataus käynnistyy vain silloin, kun liittimissä ei ole kosteutta. 

Termit tutuiksi

Sähköautoilun sanastoa – tunnetko nämä käsitteet?

 

BEV

BEV-lyhenne tulee sanoista Battery Electric Vehicle, eli suomeksi akkusähköauto. BEV-termillä viitataan täyssähköautoihin, joiden ajoakut ladataan ulkoisesta virtalähteestä.  

E-GMP

Hyundain varta vasten sähköautoille suunnittelema alustarakenne kantaa nimitystä E-GMP. Lyhenne tulee sanoista Electric-Global Modular Platform, ja se on mahdollistanut suurikokoisen ajoakun sijoittamisen auton pohjaan. E-GMP:n etuna on myös maksimaalinen tila matkustamolle. E-GMP -alustarakennetta käytetään tällä hetkellä Hyundai IONIQ 5 ja IONIQ 6 -malleissa.

FCEV

FCEV-termiin törmää vetysähköautojen kohdalla. FCEV tulee sanoista Fuel Cell Electric Vehicle eli suomennettuna polttokennosähköauto. Polttokenno- eli vetyautossa sähkö tuotetaan vedystä auton polttokennolla. Toisin kuin BEV-täyssähköautossa vetysähköautossa ei ole suuren kapasiteetin korkeajänniteakkua, vaan sähköä tuotetaan ajon aikana pienikokoiseen akkuun sitä mukaa, kun energiaa tarvitaan.

Hidaslataus

Pika- ja AC-latauksen lisäksi sähköautoa on mahdollista ladata hyvin pienillä tehoilla tavanomaisesta suko-pistorasiasta niin sanotun tilapäislatauslaitteen avulla. Hidaslatausta käytettäessä suko-pistorasian soveltuvuus sähköauton lataamiselle tulee varmistaa ennen käyttöä sähköalan ammattilaisen toimesta. Hyundain tilapäislatauslaitteesta on mahdollista säätää latausvirta 8, 10 ja 12 ampeerin välillä. Suko-pistorasioita ei ole yleensä suunniteltu kestämään pitkäaikaista suuritehoista käyttöä, jolloin vaarana on ylikuumeneminen ja pahimmillaan tulipalo.

Pika- ja suurteholataus

Sähköauton pikalataus, CCS- eli DC-lataus tapahtuu tasavirralla 50-100 kW:n teholla. Tätä suuremmilla tehoilla tapahtuvasta latauksesta käytetään yleisesti suurteholataus-nimitystä. Hyundain automalleista IONIQ 5 ja IONIQ 6 kykenevät 800 voltin akkuteknologian ansiosta optimaalisissa olosuhteissa jopa 220 kW:n lataustehoihin. 

Plug & Charge

Osassa Hyundain sähköautoja on Plug & Charge -ominaisuus, joka mahdollistaa auton lataamisen julkisella latausasemalla ilman erillistä tunnistautumista. Plug & Charge -palvelua käytettäessä latauslaite tunnistaa auton ja käyttäjän automaattisesti kytkettäessä CCS-latauskaapeli autoon. Laskutus tapahtuu Charge MyHyundai -latauspalvelun kautta.

Rekuperaatio

Rekuperaatio tarkoittaa sähköautossa energian talteenottoa. Rekuperaatiosta käytetään myös nimitystä regeneratiivinen jarrutus. Hyundain uusissa sähköautoissa rekuperaation voimakkuutta pystyy säätämään helposti ohjauspyörän siivekkeistä myös ajon aikana. 

Type2-lataus eli AC-lataus

Type2-latauksesta käytetään yleisesti myös termejä keskinopealataus, peruslataus ja asiointilataus. Type2-latauksessa ja kotilatauksessa autoon syötetään vaihtovirtaa. AC-lataus on yleensä kolmevaiheista ja siinä auton akkua ladataan auton sisäisellä latauslaitteella. Esimerkiksi Hyundain nykymallistossa KONA Electric, IONIQ 5 ja IONIQ 6 -malleilla Type2-lataus on 3x16A eli 10,5 kW:n tehoista.