Etusivu » Uutiset » Automatkalle Viroon – Tuhannen kartanon maahan

Automatkalle Viroon – Tuhannen kartanon maahan

Vesiputouksen kohina ja alhaalla virtaava joki. Vastarannan puistossa kiemurtelevat polut. Ja kaiken keskellä ylväänä kohoava linna pihapiireineen. Vain 26 kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsevan Keila-Joan kartanolinnan ympäristö alleviivaa yhtä Viron kartanoiden parhaista puolista: luonto on aina lähellä. Usein se on myös huolella hoidettua ja puistoistutukset periytyvät kartanon syntyajoilta. Keila-Joan alueelta löytyy niin punapyökkejä, jalokuusia, tammia, lehmuksia, kastanjaryhmiä kuin myös erilaisia pensaita ja muita istutuksia, jotka värittävät kartanolinnan ympäristöä varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Puisto onkin yksi Viron tärkeimmistä.

Pihaa kiertävällä kävelytiellä mielikuvitus laukkaa jo satojen vuosien päähän: tätä pihatietä ja noita tammien reunustamia polkuja pitkin on 1800-luvulla käyskennelty hameenhelmat kahisten, päivänvarjoa ohuiden hansikkaiden peittämissä käsissä kannatellen.

Tsaarinajan tunnelmaa

Kartanolinnan sisällä mennyt aika on läsnä kalusteissa, maalauksissa ja ilmapiirissä. Historiasta toki löytyy monenlaisia vaiheita ja kartano on kokenut monia muutoksia. Joskus ajat ovat olleet suotuisampia, joskus on jännitetty olemassaoloa. Mullistukset näkyvät konkreettisesti esimerkiksi siinä, että alkuperäisiä oman kartanon kalusteita on säilynyt vain vähän. Pääosa kalusteista on levinnyt historian myllerryksissä ympäri Eurooppaa. Osa on palautunut myöhemmin aikojen rauhoituttua takaisin Viroon, mutta ei välttämättä enää siihen kartanoon, mistä alun perin ovat maailmalle lähteneet. Esimerkiksi läheisen Palmsen kartanon yksi makuuhuone on kalustettu Keila-Joasta peräisin olevilla kalusteilla.

Yksi Keila-Joan pitkäaikaisemmista isännistä, Alexander von Benckendorff, oli aikanaan vaikutusvaltainen henkilö tsaari Nikolai I:n Venäjällä. Tsaarinajan henki onkin vahvasti esillä maalauksissa ja muissa esineissä. Mistään ei kuitenkaan arvaisi, että sodan aikana kartano on toiminut vakoilijakouluna ja neuvostoaikana täällä on ollut ilmatorjuntaohjusten tukikohta.

Keila-Joan kartanolinnan kellarista löytyy vaikuttava museokokoelma: maalauksia, koruja ja asuja menneiltä ajoilta, mutta myös modernimpaa taidetta.

Jos yö keisarillisessa ympäristössä viehättää, on Keila-Joan kartanossa myös mahdollista yöpyä. Illallisen voikin sitten nauttia kartanon ravintolassa Aleksanteri I:n valvovan katseen alla.

Kattomaalauksia ja olutkylpy

Sakun kartano edustaa samaa 1800-lukua kuin Keila-Joakin. Sakussa persoonallisinta ovat upeat kattomaalaukset ja kellarissa tarjolla oleva olutkylpy. Kartanon kymmenen huonetta ovat viihtyisiä ja henkivät menneen ajan loistoa.
Olutkylpy on Virossa vanha perinne. Sillä sanotaan olevan hyviä vaikutuksia iholle ja hiuksille. Kylpyammetta ei kuitenkaan täytetä viereisen panimon oluella vaan vedellä, joka sisältää oluen aineisosia, kuten mallasta, hiivaa ja humalaa. Kylvyn yhteyteen kuuluu rajaton oluttarjoilu ja sauna.

Ohramuusia ja rapeaa possua

Anijan kartanossa pääsee nauttimaan virolaista ruokakulttuuria edustavan lounaan. Tarjolla on possunkylkeä, ohramuusia ja marinoitua punasipulia. Hyvin perinteistä ja hyvin maittavaa.

Lounas nautitaan pienessä huoneessa keittiön vieressä. Tunnelma on tiivis ja lämminhenkinen, kuin olisi tullut vieraaksi yksityiskotiin joskus viime vuosituhannella. Kotiin, joka voisi yhtä hyvin löytyä jostain suomalaisesta kylästä.
Anijan kartanon kunnostus on vielä osin kesken, mutta kesällä 2020 kartanon kunnostettuja tiloja avautuu lisää vieraiden käyttöön.

Tanssisali, josta tuli ravintola

Pianonsoitto tervehtii illallisvierasta Vihulan kartanossa. Hyvällä maulla entisöity ja kunnostettu päärakennus kätkee sisäänsä ravintolan, jossa keittiö voi olla ylpeä annoksistaan. Laadukkaista raaka-aineista hyvällä ammattitaidolla tehdyt annokset tarjoavat silmänruokaa ja heruttavat veden nälkäisen ruokailijan kielelle. Kaiken kruunaavat laadukas viinivalikoima ja upeat jälkiruuat.

Vatsantäyte kuuluu tietenkin asiaan ravintolassa, mutta tällä kertaa itse huone kiehtoo vähintään yhtä paljon. Ravintola nimittäin sijaitsee vanhassa tanssisalissa. Menneestä ajasta muistuttavat seinille ripustetut taulut, joissa kuvataan tanssiaisten tunnelmaa. Tanssisali toimii ravintolan pääsalina, lisää tilaa löytyy viereisestä pikkusalista ja kirjastosta. Kesäaikaan käytössä on myös ulkoterassi.

Jos haluaa vaihtelua, voi toisen illan viettää Jääkellarissa toimivassa tavernassa. Vanhoilla maataloustyökaluilla koristellut kalkkikiviseinät, puiset penkit ja pöydät, virolainen kansanmusiikki, perinteinen virolainen ruoka ja runsas olutvalikoima ovat aivan erilainen maailma tanssisalin jälkeen. Vihulan ravintolamiljöötä sanotaan ehkä syystäkin yhdeksi Viron kauneimmista.

Pirtukaupasta spahan

Lahemaan kansallispuiston alueella, vain tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitseva Vihulan kartano on nykyään monipuolinen keidas vaikkapa viikonlopun viettäjälle.

Kartanon pitkä historia on kuitenkin rajujen mullistusten sävyttämä. Varhaisin kirjallinen maininta Vihulan kartanosta on vuodelta 1501, jolloin kartano kuului Tanskasta kotoisin olevalle Hans von Lodelle. Pohjansodassa 1700-luvun alussa kartano ja sen ympäristö tuhottiin ja poltettiin. Vanhin kartanon nykypäiviin säilyneistä rakennuksista on ns. Takakartano, joka on rakennettu 1700-luvun toisella puoliskolla. Valmistuessaan se oli kartanon ainoa kivirakennus.

1800-luvun alussa silloiset omistajat velkaantuivat, kuten niin monessa muussakin kartanossa noihin aikoihin. 1800-luvulta säilyneen luettelon mukaan alueella oli tuolloin kartanorakennus, vilja-aitta, sauna, sepän paja ja kolme puista riihiasuntoa sekä kaksi paviljonkia, hevostalli, viinatehdas, härkänavetta ja kivinen vesimylly. Huutokaupalla kartanon omistajaksi tuli Länsi-Preussista kotoisin oleva Alexander von Schubert, jonka aikana Vihula rakennettiin nykyiseen muotoonsa. Kartanon ylläpito ja rakentaminen rahoitettiin pirtun valmistuksella ja puukaupalla.

Nykyiseen muotoonsa kartano on peruskorjattu ja restauroitu vuosina 2008–2014. Kartanon portilla on edelleen kiviset pylväät, joissa on von Schubertin perheen vaakuna. Pylväiden takaa kartanon alueelta löytyy nyt 25 huolella entisöityä rakennusta ja 50 hehtaarin puistoalue.

Tämän päivän Vihulassa toimii ravintola-, majoitus ja virkistystoiminnan lisäksi kartanohenkinen kylpylä. Kahdeksan kartanotyylistä hoitohuonetta, kuntosali, perinteinen puulämmitteinen sauna ja aurinkoterassit kuuma-altaineen varmistavat persoonallisen kylpyläkokemuksen.

Pyöräretki naapurikartanoon

Hauska tapa viettää kesäpäivä on myös pyöräretki kartanosta toiseen. Vihulasta se onnistuu luontevasti, sillä vain kuuden kilometrin päässä sijaitsee Sagadin kartano, jossa metsä ja luonto ovat erityisen keskeisessä roolissa.

Puulajipuisto perustettiin alueelle 1985. Yhteensä 120 eri lajia sisältävän puiston läpikäymällä saa varman rautaisannoksen puutietoutta. Jos sekään ei riitä, niin lisää löytyy vaikkapa metsämuseosta tai omena- ja kukkatarhasta. Hedelmätarhassa kasvaa yhteensä 168 omena-, päärynä-, luumu- ja kirsikkapuuta. Väriläiskinä ovat eriväriset kukkapenkit. Yrttitarha tuottaa yrttejä ja kasviksia kartanon ravintolalle.

Jos aikaa ja pyöräilyintoa riittää, voi matkaa jatkaa vielä toisen mokoman eteenpäin, jolloin tulee tutuksi myös Palmsen kartano ja ulkomuseo.

Osa loistaa jälleen, osa ei vielä

Historiaa, herkkuja ja hemmottelua – kaikkea löytyy Viron vanhoista kartanoista. Koviakin aikoja kokeneet kartanot on joissakin tapauksissa entisöity ja uudistettu viimeisen päälle, mutta moni kartano joutuu vielä odottamaan uutta parempaa aikaa. Tyypillistä kartanoiden vaiheille ovat olleet vuorotellen loistokaudet ja vaipuminen jatkuvien omistajavaihdosten kurimukseen omistajien velkaantuessa. Sodat ja tulipalot ovat myös vahingoittaneet kartanoita raskaasti. Paljon arvokasta historiaa ja erityisesti rakennusten loistoa on menetetty, mutta sinnikäs peruskorjaus on myös monissa tapauksissa onnistunut palauttamaan niin paljon aikakaudelle tyypillistä tunnelmaa, että kierros kartanoissa vie vieraan helposti tunnelmoimaan tsaarinajan elämää.

Teksti Eila Parviainen, Moottori Media; Kuvat Jari Saarentaus, Moottori Media