Close

Partiolaiset ovat aina valmiina – Myös seikkailuun Hyundain kotimaassa

Miia Pulkkinen ja Katja Raikas osallistuivat kesällä Etelä-Koreassa järjestettyyn partiolaisten suurtapahtumaan, jamboreehen. Matkan aikana partiolaiset pääsivät tutustumaan korealaiseen kulttuuriin – ja jännittävissä merkeissä myös Hyundaihin, joka evakuoi heidät lähestyvän taifuunin tieltä.

”Huikea kokemus. Oli hienoa tavata muita partiolaisia ympäri maailmaa”, Miia Pulkkinen aloittaa matkakertomuksen Etelä-Koreasta, SaeManGeumista, partiolaisten suurtapahtumasta eli jamboreesta.

Jamboreehen osallistui peräti 42 000 partiolaista, joista suomalaisia oli noin 900. Miia Pulkkinen ja Katja Raikas luotsasivat tapahtumassa yhdessä muiden aikuisten kanssa suomalaisnuorten lippukuntia. 

Tapahtuman teema oli Draw your Dream, joka kannusti nuoria hyödyntämään potentiaaliaan ja tavoittelemaan unelmiaan.

”Teema näkyi monipuolisesti valtavalla leirialueella. Siellä sai kokeilla taitojaan vaikkapa kiipeilyseinillä, pelastautumislautalla tai drone-pilottina”, Pulkkinen kertoo.

Jamboreen aikana Etelä-Koreassa oli kova helleaalto,  josta uutisoitiin  myös Suomen uutis­kanavissa.
Katja Raikas luotsasi Etelä-Koreassa muiden aikuisten kanssa suomalaisnuorten lippukuntia.

Kiehtova, monipuolinen maa

Jamboree tarjosi osallistujille mahdollisuuden tutustua myös Etelä-Koreaan ja sen kulttuuriin.

”Kiehtova maa. Suurkaupunkien lisäksi Etelä-Koreassa on esimerkiksi yllättävän paljon komeita vuoria”, Pulkkinen kertoo.

”Ihmiset ovat hyvin ystäväl­lisiä. Kun etsimme Soulissa metroasemaa, pukuun sonnustautunut liikemiehenoloinen herra kysyi, voiko auttaa ja lähti opastamaan meitä henkilö­kohtaisesti oikeaan paikkaan”, Raikas muistelee.

Naiset lisäävät, että uusissa tapaamisissa ystävällisyyteen liittyy aluksi myös tiettyä pidättyväisyyttä. Mutta suomalaisista tuntuu jopa kotoisalta, että keskustelun suvantovaiheita ei heti tilkitä small talkilla.

Tärkeä osa Jamboreeta oli eteläkorealaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan tutustuminen.
Partiolaisten ohjelmaan kuului useampikin K-pop-konsertti.

Suomalaisilta onnistuivat K-popin tanssiaskeleet

Sekä Miia Pulkkisen että Katja Raikkaan lippukunnassa oli korealaisen pop-musiikin eli K-popin suuria faneja. Nuoret olivat onnessaan, kun pääsivät useampaankin konserttiin.

”Ne olivat kyllä vaikuttavia tilaisuuksia. Esiintyjät ovat paitsi laulajia myös taitavia tanssijoita. Eri biiseissä on omat koreografiat, ja fanit tanssivat mukana. Myös lippukuntamme K-pop-fanit osasivat tietenkin askeleet ja osallistuivat täysillä menoon”, Pulkkinen kertoo.

Partiolaisiin teki vaikutuksen myös korealainen ruoka, muun muassa kiinankaalista valmistettu tulinen kimchi ja hyvin ohuita, grillattuja lihasuikaleita sisältävä bulgogi.

Partiolainen pärjää myös helteessä

Sää ei tällä kertaa suosinut jamboreeta. Tapahtuman aikana Etelä-Koreassa oli kova helleaalto, josta uutisoitiin myös Suomen uutiskanavissa.

”Lämpötila taisi nousta pahimmillaan 34 asteeseen. Pärjäsimme kuitenkin yllättävän hyvin. Suomalaisina noudatimme tietenkin tarkasti saamiamme ohjeita, joimme riittävästi ja huolehdimme myös suolatasapainosta. Sittenhän myös Etelä-Korean valtio tuli apuun ja toimitti paikalle nesteitä ja erilaisia tarvikkeita”, Raikas kertoo.

Kävi ilmi, että Hyundai Motor Companyn  presidenttikin on ollut nuorena partiossa.

Hyundai pelasti suomalaiset taifuunista

Sää tarjosi kuitenkin vielä lisää yllätyksiä. Lopulta koko leirialue jouduttiin evakuoimaan taifuunin tieltä. Tällöin apuun tuli myös Hyundai. Noin 170 suomalaista ja reilut 700 hollantilaista majoitettiin Hyundain yliopistokampukselle Souliin.

”Se oli uskomatonta. Pääsimme kampuksella hotellitasoiseen majoitukseen. Hyundai järjesti meille myös joka päivä paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Käytössämme oli bussi ja ihana oma yhteyshenkilö, neiti Han Yunhee.”

Katja Raikas pääsi yhdessä kolmen muun partiolaisen kanssa tapaamaan myös Hyundai Motor Companyn presidentti Jaehoon Changia.

”Hän halusi henkilökohtaisesti varmistaa, että kaikki on hyvin ja viihdymme. Kävi ilmi, että hänkin on ollut nuorena partiossa.”


Hyundai Motor Studion simulaatto­reissa pääsi tutustumaan tulevaisuuden autoihin.

Tutuksi nykyiset ja tulevat autot

Partiolaisilla oli mahdollisuus tutustua myös Soulin alueella sijaitsevaan Hyundain interaktiiviseen näyttelykeskukseen, Hyundai Motor Studioon.

”Pääsimme esimerkiksi virtuaalikierrokselle autotehtaalle. Tutustuimme simulaattoreissa myös tulevaisuuden autoihin. Ne muun muassa kertoivat, että määränpäässä on kylmä, ja varmistivat matkustajalta, onko tämä pukeutunut riittävän lämpimästi”, Pulkkinen kertoo.

”Oppaamme kertoi, että vetyauton pakoputkesta tulee puhdasta vettä, jota voi vaikkapa juoda. Se oli vaikuttavaa”, Raikas jatkaa.

Partiolaiset saivat matkamuistoksi myös pienet lahjakassit, mukana oli muun muassa Hyundai-pikkuauto.

”Ai, että joko suunnitelmissa on oikean Hyundain hankkiminen? No, voisihan sitä harkita”, Miia Pulkkinen kertoo ja naurahtaa.

Etelä-Korean jamboree

Etelä-Koreassa elokuussa 2023 järjestetyssä jamboreessa nuoret pääsivät tutustumaan muiden maiden partiolaisiin ja uusiin kulttuureihin. Myös suomalaisilla oli alueella oma näyttely, jossa Suomen luontoa esiteltiin kuvin ja pelein – eikä salmiakkiakaan unohdettu.

Leirialue sijaitsi Korean niemimaan länsipuolella Byeonsanbandon kansallispuiston ja Keltaisenmeren välissä. Osa partiolaisista, myös Miia Pulkkisen ja Katja Raikkaan johtamat lippukunnat, osallistuivat parin viikon leirin lisäksi viikon pituiselle lisämatkalle, jossa tutustuttiin vielä syvemmin Etelä-Koreaan ja sen kulttuuriin.

Partio on maailman suurin nuorisoliike

Partiolaisia on noin 45 miljoonaa, yli 200 maassa. Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä. Toiminnan ytimessä on yhdessä tekeminen ja oppiminen.

Miia Pulkkinen ja Katja Raikas ovat olleet partiolaisia lapsesta lähtien. He haluavat nyt aikuisina mahdollistaa uusien sukupolvien osallistumisen toimintaan. 

”Olen saanut partiosta valtavasti, muun muassa uusia ystäviä ja itseluottamusta. Olen oppinut myös johtamistaitoja”, Pulkkinen miettii.

”Partiossa jokainen saa olla turvallisessa ympäristössä oma itsensä, oppia uutta ja kasvaa ja kehittyä yhdessä muiden kanssa”, Raikas pohtii.

Teksti  Matti Välimäki  |  Kuvat  Suomen Partiolaiset: Roosa Sintonen, Jorge Romualdo, Joonas Peltomäki, Katja Raikas