Close

Yritysmyyntiä luottamuksella

Hyundain Vuoden yritysautomyyjäksi valittu Essi Baillie uskoo tinkimättömään työntekoon, osaamiseen ja asiakkaan tarpeiden ymmärtämiseen. Kaikki perustuu lopulta luottamukseen.

Liki kolme vuotta Eepee Autotalossa Seinäjoella ahertaneen tehopakkauksen ansiot Hyundaikin on havainnut. Hyundain vuoden yritysautomyyjäksi tituleerattu Essi Baillie toki myy autoja, mutta kohtaa myös ihmisen aidosti kaupankäyntitilanteessa.

”Asiakas pitää ensin kohdata ja sitten on lähdettävä hänen tarpeestaan – on uskallettava tarjota eri vaihtoehtojakin. Yritysasiakkaat usein tietävät mitä haluavat. Kuluttaja-asiakkaat pohtivat enemmän ja tutustuvat merkkeihin ja malleihin”, Baillie kertoo.

Ostoprosessit, päätöksenteko, valintakriteerit, tarpeet ja vaatimukset eroavat. Yritysmyynnissä mietitään rahoitusta, onko kyseessä leasing vai hankitaanko auto yrityksen taseesta. Leasingin suosio on nousemassa myös kuluttajapuolella, kuten myös huoltoleasing.

Lisäpalvelut tuovat hyötyä ja mukavuutta

Yritysmyyntiä tehdessään Baillie ottaa yhteyttä päättäviin tahoihin, yleensä toimitusjohtajaan, ja myös työsuhde­auton loppukäyttäjään. Yritysten kanssa myyntiprosessi kestää pidempään kuin kuluttajakaupassa, jotta tarpeelliset paperit ehditään käydä läpi maksavan tahon kanssa.

Sekä tuotantoautoa että työsuhde­autoa hankittaessa tärkeitä ovat lisä­palvelut, jotta autoilu olisi helppoa ja mukavaa. 

Liikkeeseen ei voi jäädä odottelemaan vaan on oltava yhteyksissä vanhoihin ja uusiin asiakkaisiin.

Hyundain tehdastakuu kattaa viisi vuotta ilman kilometrirajoitusta. Usein leasingin päättyessä päädytään auton vaihtoon, ja jos tehdastakuuta on vielä jäljellä, auton hyvitys- ja jälleenmyynti­arvo on parempi.

Huolto, sijaisauto- ja rengaspalvelut voidaan räätälöidä asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Tieturva on yksi tärkeimmistä palveluista. Se on voimassa määräaikaishuollosta seuraavaan maksutta ja on käytössä 24/7, kun auto huolletaan valtuutetussa Hyundai-huollossa. Kaikkein kattavin on Hyundai Yritys­leasing, jolloin yritys voi ulkoistaa kaikki mahdolliset auton hallinnointiin liittyvät riskit.

”Työsuhdeautolla on oltava hyvät ominaisuudet. Sisätiloissa pitää pystyä lataamaan niin puhelinta kuin tieto­konetta, näyttöjen on oltava riittäviä ja salkuille tilaa. Autot voivat olla täyden palvelun toimistoja, joilla asiakas viedään palaveriin vaikka näköalapaikalle”, Baillie maalailee.


”Maahantuojat ovat myyjille hyvä tuki ja tärkeitä kumppaneita. Hyundain maahan­tuonnin kautta olen päässyt verkostoitumaan. Kuulun muutamaan myyjien WhatsApp-ryhmään, missä kaikilla on tahtotila luoda kauppaa ja uskoa tekemiseen”, kertoo
Essi Baillie.

IONIQ 6 – kuin nojatuoliin istuisi

Käyttövoimassa asiakkaalla on varaa valita, ja asiakkaan tarve ratkaisee. Bailliella on paljon asiakkaita Etelä-Suomessakin, jossa sähköautoilu on yleisempää kuin Seinäjoella.

”Täälläkin alkaa kiinnostus herätä – menekki on toista kuin pari vuotta sitten. Nykyään julkiset latausverkostot ovat kattavia, joten matkanteko Suomen läpi ja halki ei ole ongelma.”

Hyundain täyssähköisistä Premium- ja Business-varustasojen malleista IONIQ 5 ja IONIQ 6 ovat kiinnostaneet yritysasiakkaita, kuten myös hybridi-Tucson sekä sähkö-Kona. Autovuokraamot suosivat pienempiä polttomoottoriautoja, esimerkiksi Hyundai i20 on ollut suosittu.

Bailliella itsellään on käytössä työ­suhdeauto, jota hän vaihtelee useasti. Kun tutustuu yhteen autoon kerrallaan, osaa kertoa niistä omakohtaisesti, ja autoa on helpompi myydä.

”Olen kyllä sähköauton kannalla. Esimerkiksi IONIQ 6 on mukava, kuin nojatuoliin istuisi. Myös Kona on miellyttänyt.”

Näkyvyys lisää kaupankäyntiä

Yritysmyynnissä Bailliella on jo uransa mittaisia asiakassuhteita.

”Monet tulevat moikkaamaan ja kartoittamaan tilannetta. Voi olla, että asiakkaalle on aikoinaan myyty tuotantoauto, mutta nyt halutaankin henkilöauto työsuhdeautoksi.”

Digitaalinen markkinointi on tullut jäädäkseen ja verkostot ovat tärkeitä, mutta Baillie haluaa katsoa alaa myös boksin ulkopuolelta ja tavoittaa uutta asiakaskuntaa.

”Kannattaa osallistua erilaisiin tapahtumiin, ei aina niihin tuttuihin ja turvallisiin. Voisi viritellä jotain uutta! Esimerkiksi Provinssirockissa oli autoesittely ja autoa pääsi kokeilemaan. Markkinointi ja näkyvyys tukevat uuden auton hankintaa.”

Autokauppa ei ole viime vuosina ollut vilkasta, mutta Baillien mukaan ei voi jäädä odottelemaan asiakkaita liikkeeseen vaan on oltava yhteyksissä vanhoihin ja uusiin asiakkaisiin. Hän uskoo, että talous on kohentumassa ja kulutus kasvamassa.

”Suomen autokannan ikä on vanhimmasta päästä koko Pohjoismaissa, joten jossain vaiheessa autoa on pakko vaihtaa. Jatkossa saamme enemmän asiakkaita.”

Baillie uskoo, että autokauppa muuttuu tulevaisuudessa entistä nopeammaksi. Etäkauppa yleistyy: asiakas etsii netistä sopivan auton ja se viedään hänelle paikan päälle.

”Jatkossakin hyvä yritysmyyjä pystyy hurmaamaan asiakkaan. Kun kontakti ja luottamus on luotu, asiakassuhde voi kasvaa pitkäaikaiseksi. Sitä pitää vaalia ja ylläpitää”, Baillie tähdentää.


Teksti  Tarja Västilä  |  Kuvat  Paula Nikula

Yritysautomyyjä Essi Baillie

  • Alanvaihtaja aloitti automyyjänä vuonna 2022 Eepee Autotalossa Seinäjoella. Kiinnostus uuteen – autokannan uusiutumiseen ja teknologiaan – siivitti uudelle uralle.
  • Pankkimaailmasta tullut Essi pitää töitä samankaltaisina, tekemisissä ollaan asiakkaiden kanssa: ”Tuotteella ei ole väliä, kunhan tukee liiketoimintaa.”
  • Automyynnin koulutus kesti vuoden Kainuun ammattiopistossa, Vantaan toimipisteessä. Plakkarissa on myös Hyundain myyjäsertifikaatti ja uudet automerkit -koulutus.
  • TikTokin car_saleswoman -videoissa Essi valottaa automyyjättären arkea niin työssä kuin vapaalla.